sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Isiäkin saattaa vituttaa



Pitäähän jonkun puolustaa miehiäkin. Joten kirjoitin miehen näkökulmasta tämän saman päivän. 
http://veikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/142628-lastasi-saattaa-vituttaa 
Joku oli jo kerinnyt kirjoittaa saman naisen näkökulmasta.

Vihdoin on hiljaista. Huoneen täyttää pitkä huokaus, näppäimistön nakutus ja näyttöpäätteen valo. Isin pikku prinsessa, joka kiukutteli päiväkodin jälkeen aina iltaan asti piinaten ja repien äidin hermoja, on vihdoin unten mailla. Vaimo päivittelee Facebookissa raskasta päiväänsä, ja pohtii onko lapsellanne ADHD tai vastaava, joka selittäisi hänen liki joka iltaisen kiukuttelunsa. Mietin, että todennäköisempää on, että sekä vaimoani, että lastani vituttaa.

 Syyt heidän voimakkaaseen harmitukseensa löytyvät kun tarkastelee heidän päiväänsä. Heidät herätetään kiireeseen kesken unien ja sen jälkeen kumpikaan heistä ei osaa ottaa rennosti. Vaimo loikkii kireästi huoneesta toiseen: ”ylös nyt... kiire... syö... kohta kyllä myöhästytään... vaatteet päälle nyt... äiti myöhästyy... isi myöhästyy... tädit suuttuu”.  Isin pikku prinsessa katsoo vaatepinoa edessään eikä tee elettäkään pukeakseen päällensä. Sanon hänelle tiukkaan sävyn kerran, että nyt puet päällesi ja pikku prinsessa tottelee kiireesti. Ei pääse edes itku. Katsomme vielä hetken lastenohjelmia ja sitten lähden viemään prinsessaani päiväkotiin.

Automatka menee yhdessä lauleskellen. Päiväkotipysähdys muistuttaa formuloiden varikkopysähdystä. Se käy yhtä nopeasti. Jätän auton käyntiin, vien lapsen eteiseen. Näytän sen verran naamani hoitajille, että huomaavat, että joku aikuinen on lapsen tuonut. Pikku prinsessani jää eteiseen hymyillen vilkuttamaan ja huikkaa vielä perään, että tuuthan sä hakemaan eikä äiti. Äiti kun on aina niin kiukkuinen. 

Ajomatka jatkuu rauhallisissa merkeissä. Kuuntelen radiota ja mietin, että auto pitäisi viedä huoltoon. Vai ostaisiko sittenkin uuden auton. Mietin, että toimiston Helenalla on muuten aika hyvät tissit, eikä sen persekkään ole hassumpi. Saavun toimistolle ja Helena huikkaa huomenet hymyillen. On keittänyt kahvitkin valmiiksi. Lounaaksi on kalasoppaa. Se onkin hyvää, vaikka ei yhtä hyvää kuin vaimon tekemä. Mainitsen siitä Karille, työkaverilleni. Kari sanoo, että olet aika onnenpekka, että vaimosi tekee ruokaa. Hänen vaimonsa osaa juuri ja juuri käyttää mikroa. Hymyilen – tiedän, että olen. 

Isin pikku prinsessalla on paljon kysymyksiä ja vaimo valittaa, että prinsessa ei tottele häntä milloinkaan. Nostan pikku prinsessan korkealle ilmaan ja esitän vastakysymyksen: ”Miksi, et tottele äitiä?”. Prinsessani kikattaa ja huutaa, että nosta isi korkeammalle. Leikin hetken hänen kanssaan ja kysyn vaimoltani, että mikä siinä on, että minulla ei ole meidän prinsessan kanssa mitään ongelmia, mutta sinulla on jatkuvasti. Vaimo katsoo nyrpeänä ja toteaa, että siksi koska hän palvoo sinua ja minä olen pelkkä palvelija. Vaimoa alkaa vituttaa – se on varma. 

Kun haen prinsessaani tarhasta, hän näkee minut jo kaukaa ja huutaa: ”Isi, isi!”. Kasvot loistavat ilosta. ”Ihanaa kun tulit, mitä kivaa tehtäis?” Käydään yhdessä kaupassa ja prinsessa valittaa nälkäänsä ja haluaa pullaa. Ostan pullan, onhan se pienellä jo nälkä noin pitkän päivän päälle. Kauppajonossa vieras täti katsoo prinsessaani ihaillen ja sanoo: ”Onpa kaunis ja niin kiltti lapsi.” Olen tikahtua ylpeydestä ja ajattelen, että niin on. Oma pikku prinsessani.

Kun ruuhkasta vihdoin selviydytään kotiin niin nukkumaanmeno jo hengittää niskaan. Vaimo katsoo nyrpeästi, kun kuulee, että olen ostanut prinsessalle pullan kaupassa. Prinsessalle ei sitten oikein vaimon tekemä makaronilaatikko enää maistu. Kaikki harmi purkautuu viimeistään iltatoimien aikaan ja höyhensaarille siirrytään itkun saattelema, ei rauhallisen onnellisena. Prinsessan lopulta nukkuessa katson vaimoani joka näyttää siltä, että haluaisi itsekin itkeä. Suutelen häntä ja kuiskaan hänen korvaansa: Relaa vähän, sä oot maailman paras vaimo ja äiti. Vaimo hymyilee ja vastaa: ”Kerro se myös tuolle pikku prinsessallesi.”  Kello on vasta kymmenen kun hiippailemme käsikädessä maakuuhuoneeseemme. Tänä iltana me menemme aikaisin ”nukkumaan.”

 Jos sinun päiväsi menisi näin niin vituttaisiko sinua? 

 Tuskinpa.

1 kommentti: